Siirry sisältöön
Salla Wilderness Park

Puisto

Sallan Wilderness Park sijaitsee Sallan kansallispuiston laidalla – kansallispuiston, joka on suomen tuorein, perustettu vuonna 2022. Mutta ympäröivää maisema on muokkautunut jo tuhansia vuosia sitten sellaiseksi, kuin sen nyt koet. Jääkaudet ovat muovanneet ympäröivät harjut, Keminsaamelaiset käyttivät näitä maita kalastukseen, metsästykseen ja varhaiseen poronhoitoon jo 1500-luvulta lähtien. Sota kulki alueen läpi 1940-luvulla ja seuraavat vuosikymmenet alue jälleenrakennettiin.

Kivikausi

Maisema vanhempi kuin kartat

Puistoa ympäröivät vaarat ja harjut eivät aina olleet täällä tässä muodossa – ne ovat jäätikön muovaamia, osa ikivanhaa metsä- ja suomaisemaa, joka on nyt suojeltu viereisessä Sallan kansallispuistossa. Ihmiset löysivät tiensä tälle maalle melkein heti, kun jää vetäytyi. Kivikautisia leirejä ja peuranpyyntikuoppia näkyy edelleen Sallaa ympäröivässä maastossa, mikä osoittaa metsästäjien asuttaneen näitä metsiä jo tuhansia vuosia ennen ensimmäistä merkittyä vaellusreittiä.

Metsästäjät asuttivat näitä metsiä jo tuhansia vuosia ennen ensimmäistä merkittyä vaellusreittiä.

1500-luvulla

Ihmiset, jotka muovasivat tätä maata

Tämä alue kuului ainakin 1500-luvulta lähtien Kuolajärven siidaan – metsäsaamelaisyhteisöön, jonka vuoden kiertoa yhdisti kalastus, metsästys ja varhainen poronhoito. Tähän historiaan ja elämäntapaan voit tutustua meidän pororetkellä tai Kössin poroohjelmassa. Myöhemmin saapuivat suomalaiset uudisasukkaat, jotka raivasivat niittyjä ja rakensivat purojen varrelle heinälatoja – maisemassa on edelleen jälkiä molemmista elämäntavoista. Kunta itse kantoi nimeä Kuolajärvi vuoteen 1936 asti, jolloin se sai nimekseen Salla.

Sama rytmi, johon tutustut tänään porosafarilla.

1939-1944

Sodan vetämä raja

Sallan sijainti Suomen itärajalla teki siitä etulinjan, ei kerran vaan kahdesti. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi marraskuussa 1939, rajaa täällä piti hallussaan vain vahvistettu kenttäpartio – mutta rintama vakiintui nykyisen Sallan kylän länsipuolelle ja pysyi siellä sodan loppuun asti. Jatkosodan aikana suomalaiset ja saksalaiset joukot taistelivat vallatakseen takaisin luovutetun alueen. Kun taistelut loppuivat, Suomi menetti lähes puolet sotaa edeltäneestä Sallasta – noin 5 000 neliökilometriä ja yhdeksän itäistä kylää – Neuvostoliitolle Moskovan rauhansopimuksen nojalla. Niiden vuosien aikaiset sodanajan linnoitukset ovat edelleen osa maisemaa täällä, hiljalleen umpeenkasvaneina, lyhyen kävelymatkan päässä paikasta, jossa syötät poroja tänään.

Sallan sijainti Suomen itälaidalla teki siitä etulinjan, ei kerran vaan kahdesti.

1960

Tulipalo, joka muokkasi tunturit

Vuonna 1960 Tuntsan alueella Suomen ja Neuvostoliiton rajan molemmin puolin riehui tulipalo – noin 20 000 hehtaaria paloi, mikä teki siitä Suomen historian suurimman kirjatun metsäpalon. Sen jäljet näkyvät edelleen Sallan pohjoisilla tuntureilla: paljas kallio, palon arpeuttamat rungot ja metsä, joka on paikoitellen edelleen selvästi nuorempi kuin sen takana oleva ”ikivanha” metsä. Se on muistutus siitä, että jopa ikuiselta näyttävä maisema on edelleen kirjoituksen alla.

1996 - Tämä päivä

Kolmekymmentä vuotta lappilaista vieraanvaraisuutta

Salla Wilderness Parkilla on oma, paljon lyhyempi historia. Se, mikä alkoi vuonna 1996 Sallan osuuskunta Jotoksena – paikallisena osuuskuntana, joka tarjosi matkailupalveluita Sallan Poropuistona suomalaisille ja kansainvälisille vierailijoille – on kasvanut Salla Wilderness Park Oy:ksi, joka on nyt alueen luontoelämyskeskus ja portti Sallan kansallispuistoon. Kolme vuosikymmentä myöhemmin porotokkaa, ohjelmia ja ruokailuita pyörittävät edelleen sallalaiset, niille ihmisille, jotka ovat valmiita matkustamaan keskelle ei-mitään.

Edelleen sallalaisten pyörittämänä, niille jotka haluavat matkustaa keskelle ei mitään.

Salla Wilderness Park tänään

  • Ympärivuotinen kohde
  • Aktiviteetteja, kuten poro- ja huskysafarit, lumikenkäkävelyt, melontaretket ja kesävaellukset
  • Ravintola päärakennuksessa ja Tähtitaivas-kota-ravintola
  • Kahvila ja matkamuistomyymälä
  • Salla Wilderness Lodge – Maisemamökit porealtaalla
  • Bussikuljetukset isoilla ja pienillä busseilla

Wilderness Park kuvina

Puiston alue

Tutustu Wilderness Parkin alueeseen

Puisto polkuja, tulipaikkoja, poroja ja erämaaelämyksiä. Valitse sijainti nähdäksesi, mitä siellä on.

Sallan erämaapuiston kartta
Poropolku · 2 km
Eräpolku · 1 km
Ansapolku · 1,6 km

Suunnittele vierailusi

Tiimimme auttaa sinua löytämään sopivat aktiviteetit ja ajankohdat.

Suunnittele vierailusi